Koronaepidemian vaikutukset luonnonvara-alalla ovat suurimpia luontomatkailulle, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke).

Destia toimittaa HSL:lle sähköbussien latauspalvelun Destia Oy ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) ovat solmineet.

Pääkirjoitus Hallitus on asettanut tavoitteeksi liikenteen päästöjen puolittamisen vuoteen 2030 mennessä eli seuraavan.

Koronapandemia ja kauppasota ovat herättäneet Kiinassa toimivat suomalaisyritykset pohtimaan uusiksi toimintojaan, sanoo.

Posion kansalaisopiston tanssikursseilla turvaväleistä huolehditaan parit erottavalla pitkällä kepillä. Tanssikursseille.

Keskiviikkona vietetään kansallista salasanapäivää. Ilta-Sanomat näyttää suorana digiturvaviikon ohjelmaa. Psykoterapiakeskus.

Yrityksen Toimiala Tilastokeskus on nopeuttanut koronatilanteen takia konkurssitilaston tuotantoa. Perjantaista 22.5. lähtien on julkistettu. Tilastokeskus on nopeuttanut koronatilanteen takia konkurssitilaston tuotantoa. Perjantaista 22.5. lähtien on julkistettu. Kolme tärkeintä asiaa nuorille ammattilaisille ovat mielenkiintoiset työtehtävät, yrityksen kulttuuri ja työilmapiiri sekä. Tukijakson määrittämisessä toimialakohtaisuuden huomioon ottaminen on välttämätöntä. Tukijakson ajankohdan määrittämisessä. Suomessa finanssiala ja teleliikenneala ovat pisimmällä kyberturvallisuudesta huolehtimisesta, ilmenee. Suomessa
Rekkakuskin Työ Rekkakuskin työ on muuttunut paljon. Tutkijan mukaan rekkamiesten on ulkopuolisen kontrollin takia aiempaa vaikeampaa vaalia heidän perinteisesti arvostamiaan ammattikäytäntöjä, kuten sitkeyttä ajaa ja mahdollisuutta rytmittää ajoa oman mielen mukaan. Rekkakuskin työ saattaa muuttua hiukan vähemmän raskaaksi jo pian, jos Daimlerin pilotoimat osittain itseajavat rekat yleistyvät. John Stenbergin ranta 6, PL 313, 00531 HELSINKI puh. 09

Vaaratiedote: Turussa Pansiontie 4 palaa liikerakennus , josta aiheutuu runsasta savunmuodostusta Pansion alueelle pohjoiseen.

Mike Tysonille kävi urheilu-uran päättymisen jälkeen niin kuin monille muillekin: hän lihoi. 54-vuotiaana Tyson on kuitenkin.

– Kun puolustamme ja autamme heitä, jotka eivät itse enää jaksa taistella epäoikeudenmukaisuuden puolesta, olemme.

Kausi-influenssarokotuksen järjestämistä koskevat samat kokoontumisrajoitteet kuin muitakin tapahtumia, joissa voidaan.

Myös riittävästä levosta huolehtiminen ja stressin välttäminen tukevat aivojen terveyttä. Tässä viisi täsmävinkkiä, joilla.

Koulutus kehittää opettajien käytännöntaitoja erityisesti kriisiolosuhteissa. Koulutuksessa opitaan positiivisia tapoja.

Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt ikävästi viime päivinä. Kymenlaaksossa tuli ilmi lauantain ja keskiviikon välillä.

Kun kohonneet kolesteroliarvot ovat laskeneet ryhtiliikkeen ansiosta, moni unohtaa, että oikeista arkisista valinnoista.

Lapissa sattunut järkyttävä maastopyöräilijän kuolema metsästäjän luotiin sai aikaan perisuomalaiseen tapaan sekä asiallista.